KARI HUHTAMON TAIDESÄÄTIÖ

ENGLISH

KUVANVEISTäJä JA YMPäRISTöTAITEILIJA ANTERO TOIKKA

ANTERO TOIKKA
Antero Toikka (kuvaaja Lucien den Arend)

Kuvanveistäjä Antero Toikka on valmistunut Suomen Taideakatemian koulusta 1980 ja opiskellut 1982 Rotterdamin Academie van Beeldende Kunstessa Hollannissa. Nuorten näyttelyyn Toikka osallistui ensimmäisen kerran 1977.

Toikka tunnetaan julkisista taideteoksistaan. Hän on tehnyt sekä vaihtuvia että pysyviä maamerkkejä kaupunki- ja moottoritieympäristöihin. Vuonna 2011 Antero Toikka kutsuttiin tekemään veistos Kiinan Changchuniin. Oransseista teräsympyröistä koostuva Ronda-teos ulottuu korkeimmillaan viiteen metriin.

ANTERO TOIKKA
Love 1998

Toikan veistoksissa tavallista havaintomaailmaa laajempi todellisuus on saatettu veistoksen muotoon. Teosten rakenteen kirkas ehdottomuus toteuttaa tietoa kosmologian mittamaailmasta, linnunradan ja taivaankappaleiden keskinäisistä suhteista. Teosten minimalistinen estetiikka, joka kätkee sisäänsä matemaattisen totuuden, tarjoaa kauneutta yleispätevässä muodossa. Katsoja kokee veistoksen kyvyn tuottaa merkityksiä ja jännitteitä.

Antero Toikka on opettanut Lahden taideinstituutissa 1987 - 2007. Toikka on toiminut Suomen Kuvanveistäjäliiton puheenjohtajana 2003- 09, ja on ollut Taidehallin ja Kalervo Kallion ateljeetalon hallituksen jäsenen vuodesta 2010. Hän on myös kuratoinut näyttelyitä kuten vuoden 1999 Mäntän kuvataideviikot.

Kasvukäytävä-teos prosessin mielikuvia teoksen kehittämisestä
Kohtaamisia-seminaari 26.4.2007

Puheenvuorossaan Antero Toikka valotti ”ajattelu on tärkeintä” -seminaariteemaa esittelemällä kuvia omista töistään, kertomalla niiden syntyhistoriasta ja niihin liittyvistä ideoista. Erityisen tarkastelun kohteena oli Nelostien ja Kerava – Lahti-oikoradan varrelle pystytetty tilateos Kasvukäytävä. Tämänkaltaisten ympäristön armoilla olevien raskaiden ja kookkaiden teosten toteuttamisessa tekniikan hallitseminen korostuu, ja taiteilijan ja ympäristön vuorovaikutus on hyvinkin konkreettista. Ympäristön ja teoksen vuorovaikutus saa puolestaan uusia ilmentymiä ohiliikkuvien kulkuneuvojen ja niissä olevien ihmisten kautta.

ANTERO TOIKKA
Sigma 2006

Katariina Lipsanen

Lähteet:
Marjut Pitkänen, Kari Huhtamon Taidesäätiö ja Sari Väyrynen, Lapin yliopisto. Tiedote: Kohtaamisia-seminaari.
Merja Vehmas: Huipputaiteilijat luottavat huippuyliopiston ideaan. Lapin Kansa 27.4.2007.


Kohtaamisia sivu
Lucien den Arend
Jorma Hautala
Yrjö Kukkapuro
Kari Piippo
Antero Toikka